sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Laskettu aika ja kiinalaisvauvojen kaavailua..

Meidän Talviyön pitäisi synnyttää näinä päivinä.
Kovasti se on parin viime yön  aikana tehnyt pesää itselleen,on vuorannut vessapaperista kunnon iglun,
ettei varmasti ulkopuoliset pääse kuikuilemaan.
Pesälaatikkoakin sille tarjosin,ja heinätunnelia,mutta näkyy tuo majoitus "taivasalla" olevan edelleen suosituin.
Saas nähdä monta palleroa maailmaan putkahtaa,itse veikkaan viittä.
Harmi vaan että lapsosilta jää puutumaan päivä iästä,että olisivat kypsiä helmikuun näyttelyyn.
No ehtivätpä kasvaa ja kehittyä rauhassa.Tuossapa kuvaa Talviyöstä.



Täytynee alkaa tositoimiin nuiden kiinalaisten suhteen.
Eläinkaupasta pari viikkoa sitten kotiutunut Hurmio on osoittautunut oikein lunkiksi kaveriksi,
nyt vaan kokeilemaan yhdistämistä Zalsan kanssa.
Kunhan saisi aikaiseksi.
Joulukiireet töissä ovat kyllä vieneet kaikki mehut meikäläisestä,olen ihan tyytyväinen että olen saanut hoidettua edes arjen normiasiat ja pidettyä elukat eväissä ja puhtaissa puruissa.
Josko tässä parin vapaapäivän aikana saisi jotain kehiteltyä..Katsellaan. :)
Seuraavassa postauksessa meillä taitaa olla sitten jouluvauvoja.Toivotaan parasta,ja että kaikki menee hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti